Pirita Laiho
Author Archives: Pirita Laiho

Alueellinen tanssiralli Orimattilassa 15.4.

Tanssiralli, Myllylän koulu, Orimattila Lasten ja Nuorten tanssikatselmus 15.4.2023 Yleispalaute Arviointiraati haluaa kiittää kaikkia tanssijoita, opettajia, ohjaajia, apuohjaajia sekä tanssijoiden huoltajia ja muita läheisiä, jotka elivät tänään hienosti katsomossa mukana kaikkien esitysten aikana. Tunnelma oli kannustava ja esiintyjät saivat uutta intoa ja iloa esityksiinsä taputusten aikana. Raati toivoo, että saadusta palautteesta on hyötyä ohjaajille ja […]

Lue lisää

Satu Snirvi on Etelä-Suomen Nuorisoseurojen vuoden 2022 nuorisoseuralainen

Etelä-Suomen Nuorisoseurojen vuoden 2022 nuorisoseuralaiseksi on valittu Huuva-Särkijärven varapuheenjohtaja Satu Snirvi. Satu on omalla vapaaehtoistoiminnallaan elävöittänyt koko alueen toimintaa. Hän toimii aktiivisesti koko kyläyhteisön hyväksi mm kokoamalla ja ohjeistamalla elävää joulukalenteria. Hän on ollut ideoimassa yhdessä muiden  kanssa nuorisoseuran kyläiltoja. Hän on koordinoinut kesätoreja jo 20-vuoden ajan.   Satu Snirvi on toiminut omassa nuorisoseurassaan niin ohjaajana kuin […]

Lue lisää

Saaran TET-viikko

Tähän viikkoon on mahtunut paljon. Aluksi minua jännitti, mitä viikko tulisi sisältämään. Jännittäminen oli turhaa, koska uusiin tilanteisiin tottui nopeasti. Ystävälliset ihmiset ympärilläni ja hyvä ilmapiiri oli mahtava asia. Oli helpottavaa huomata, kuinka avomielisesti minut otettiin vastaan. Viikkoni alkoi Tikkurilan toimistolla. Päivän kohokohta oli kuitenkin Munkkivuoren nuorisotalolle meneminen. Kävimme kaupassa ennen sinne menoa ja ostimme […]

Lue lisää

Tanssiralli kokosi yhteen lasten ja nuorten kansantanssiryhmät

Tanssirallikatselmusta päästiin vihdoin tanssimaan kolmen vuoden tauon jälkeen Orimattilaan 23.4. Tanssirallin tavoitteena on antaa ryhmälle tanssitoimintaa tukevaa ja kehittävää palautetta. Arviointiraati keskittyy seuraamaan esityksissä ryhmien tanssitaitoa, esityskokonaisuutta, ryhmän vuorovaikutusta ja ilmaisua sekä musiikin käyttöä. Raadissa palautetta antoivat tänään tanssiopettajat Siiri Suoniemi ja Jukka Saari. Raadin sihteerinä toimii Pirita Laiho. Yleispalaute Arviointiraati haluaa kiittää kaikkia tanssijoita, […]

Lue lisää

Tanssikielto Klaukkalassa

Klaukkalan Nuorisoseuran 100-vuotisjuhlavuosi on käynnistynyt vilkkaasti. Aikuisten teatteriryhmä Helium esittää musiikkiteatterinäytelmää Tanssikielto seurantalo Roinelassa. Näytelmä kertoo Lontoolaisen äidin ja tyttären muutosta pienelle paikkakunnalle Heinfieldiin ja tietysti siitä, miten on haastavaa tai vaikeaa päästä osaksi uutta yhteisöä. Myös olemassa oleva yhteisö joutuu miettimään omia sääntöjään ja arvojaan uusien asukkaiden myötä. Näytelmässä nähdään niin tanssia kuin kuullaan […]

Lue lisää

Seurantalo kokoaa kyläläiset tutustumaan toisiinsa

Juornaankylän nuorisoseura on käynnistänyt uuden toimintamuodon; kyläillan. Kyläiltaan ovat tervetulleita kaikki kyläläiset tutustumaan toisiinsa kertoo seuran puheenjohtaja Toni Tuomala. Kyläillan tarve lähti siitä, että Juornaankylässä ei ole enää kauppaa tai postia, jossa kyläläiset tapaisivat luonnostaan toisiaan ja uudet kyläläiset pääsisivät tutustumaan. Juornaankylän nuorisoseura järjesti ensimmäisen kyläillan torstaina 7.4. ja jatkossa kyläilta on tarkoitus pitää joka […]

Lue lisää

Etelän Vetelät unelmoivat isosti vaikuttamisesta

Nuoret vaikuttajat hassuissa vaatteissa

Etelä-Suomen nuorisoseurojen nuoret vaikuttajat kokoontuivat viikonloppuna Lahteen ideoimaan ja suunnittelemaan millaisiin asioihin haluaisivat tulevaisuudessa vaikuttaa. Esiin nousi niin presidentin kuin ministerienkin tapaaminen, vierailu Brysselissä Eu:n pääkonttorissa sekä tutustuminen YK:n toimintaan. Vaikuttamisesta puhuttiin monelta kantilta, miten voin itse vaikuttaa esimerkiksi kulutusvalinnoilla tai miten pukeutumisella voi vaikuttaa. “Kävimme yhteisesti läpi mitä on vaikuttaminen ja suunnittelimme ryhmissä missä […]

Lue lisää

Hurjan hauska kesäkokemus, leiri!

Tuli ritisee ja luo kuumottavaa loimua ympärille. Tikuissa olevat makkarat tirisevät ja kohta ne ovat valmiita syötäväksi. Etsitään ketsuppia, sinappia, paperia ja jonkun makkara vierähtää takaisin nuotioon. Aloitetaan alusta. Yöllä teltassa kuunnellaan, onko hyttyset ja kärpäset teltan sisällä vai välikatossa, käännetään kylkeä kävyn päälle ja kuunnellaan linnunlaulua nousevan auringon valossa. Aamulla pohditaan, miten yöllä nukuttiin, oliko kylmä ja puhuiko […]

Lue lisää