Etelä-Suomen vuoden Nuorisoseura 2024 on Riihimäen Kansantanssijat

Esityksiä palvelutaloissa, kauppakeskuksessa, päiväkodeissa sekä erilaisissa tilaisuuksissa. Riihimäen Kansantanssijat vievät kulttuurihyvinvointia, tanssin riemua ja kansallispukujen loistoa erilaisiin laitoksiin ja paikkoihin useita kertoja vuodessa. Kansantanssin ilo näkyy seuran toiminnassa ja yhdistys tekee Riihimäellä merkittävää nuorisoseuratoimintaa. Uutteralla talkoohengellä seura on saanut ostettua itselleen oman toimitilan, Tanhutuvan. Tanhutuvan seinillä näkyy Riihimäen kansainvälisen toiminnan rikkaus. On lahjoja ja lautasia eri puolilta maailmaa. Eikä kansainvälisyys ole mihinkään kadonnut. Ensi kesänä, heinä-elokuun vaihteessa 31.7-4.8. Riihimäellä järjestetään perinteiset kansainväliset kansatanssijuhlat, joihin tulee vieraita ainakin Saksasta ja Latviasta.

Riihimäen Kansantanssijat tarjoavat toimintaa kaikenikäisille. Pienimmät toimijat toimivat aikuinen-lapsiryhmissä ja ryhmiä on aikuisryhmiin saakka. Upeaa on, että seura on tarjonnut vapaaoppilaspaikkoja Ukrainasta tulleille perheille tanssiharrastuksen pariin.

Seuraavan kerran kansantanssia voi nähdä seuran kevätjuhlassa 23.5. Tervetuloa katsomaan!

Lisätietoja seuran toiminnasta https://www.kansantanssijatriihimaki.fi

Valinnan Etelä-Suomen vuoden 2024 Nuorisoseurasta tekivät Nuorisoseurojen valtuuston Etelä-Suomalaiset jäsenet Johanna Hakala ja Anni Lång.