Essi Roisko
Author Archives: Essi Roisko

Asemäentien Nuorisoseura on Vuoden 2024 Nuorisoseura

Vuoden 2024 Nuorisoseura on Asemäentien Nuorisoseura Imatralta. Valtakunnallinen tunnustus jaetaan seuralle, joka aktiivisella toiminnallaan kokoaa ihmiset tärkeän tekemisen äärelle ja harrastuksen pariin luoden ympärilleen yhteisöllisyyttä, yhdenvertaisuutta ja tekemisen riemua. Tunnustuksen jakoi Suomen Nuorisoseurojen hallituksen puheenjohtaja Elina Weckström Nuorisoseurapäivän juhlassa 23.3. Teatteria turvallisemman tilan periaatteilla Reilun vuoden vanhan Asemäentien Nuorisoseuran päätoimintana on teatteri. Seurassa on tällä […]

Lue lisää

Vuoden 2024 nuorisoseuralainen on Ira Järvelä

Kaustisen Nuorisoseuran puheenjohtaja Ira Järvelä on palkittu Vuoden 2024 nuorisoseuralaisena. Vuoden nuorisoseuralaiseksi valitaan vapaaehtoinen, jonka panos on paikallisella, maakunnallisella tai valtakunnallisella tasolla tärkeää. Tunnustus jaettiin Nuorisoseurapäivän juhlassa 23.3. Aktiivinen harrastaja ja luottamushenkilö Iran nuorisoseurataival on alkanut Oulunsalon Nuorisoseurassa, jossa hän toimi pelimannina säestäessään kansantanssiryhmä Kimaraa. Muutettuaan Kaustiselle 90-luvun puolivälissä Ira aloitti harmonikan soittajana Ottosten pelimanniryhmässä […]

Lue lisää

Hausjärven Haminankylän Nuorisoseuran kyläturvallisuussuunnitelma on Vuoden vastuullisuusteko

Vuoden 2024 vastuullisuusteoksi on valittu Hausjärven Haminankylän Nuorisoseuran kyläturvallisuussuunnitelma. Tunnustus jaettiin Nuorisoseurapäivän juhlassa 23.3.2024. Vuoden vastuullisuusteko -tunnustuksella halutaan nostaa esiin tekoja, joilla on selkeä ja aiempaa kestävämpi muutos toimintaan. Teko voi liittyä ympäristöön, yhteisöön tai laajemmin yhteiskuntaan. Tunnustus jaettiin ensimmäistä kertaa. Ehdotuksia palkittavista teoista tuli nuorisoseuroista eri puolilta Suomea aina kierrätysmateriaaleista valmistettuihin puvustuksiin, Ukraina-apuun ja […]

Lue lisää

Vuoden nuoreksi nuorisoseuralaiseksi on valittu Katherine Ulich ja Emma Vuohtoniemi

Ensimmäistä kertaa jaettu Vuoden nuori nuorisoseuralainen -tunnustus myönnettiin kahdelle henkilölle: Katherine Ulichille ja Emma Vuohtoniemelle. Tunnustus jaetaan alle 29-vuotiaalle, joka on osallistunut aktiivisesti ja sitoutuneesti toimintaan paikallisesti tai valtakunnallisesti. Katherina ja Emma palkittiin Nuorisoseurapäivän juhlassa 23.3. Katherinen positiivinen asenne näkyy kaikessa, mitä hän tekee Katherine on aktiivinen nuorisoseuralainen, joka on harrastanut intohimoisesti kansantanssia jo 14 […]

Lue lisää

Nuorisoseurapäivän juhlassa tiedossa palkintohumua

Suomen Nuorisoseurat palkitsee vuosittain ansioituneita nuorisoseuralaisia ja nuorisoseuroja valtakunnallisin tunnustuksin. Tänä vuonna Vuoden Nuorisoseura-, nuorisoseuralainen-, nuori nuorisoseuralainen- ja vastuullisuusteko -tunnustukset jaetaan Nuorisoseurapäivän juhlassa la 23.3. klo 12 alkaen Mallusjoen Nuorisoseuralla. Vuoden Nuorisoseura -tunnustus jaetaan seuralle, joka aktiivisella toiminnallaan kokoaa ihmiset tärkeän tekemisen äärelle ja harrastuksen pariin luoden ympärilleen yhteisöllisyyttä, yhdenvertaisuutta ja tekemisen riemua. Vuoden nuorisoseuralaiseksi […]

Lue lisää

Hyvää nuorisoseurapäivää!

Hyvää nuorisoseurapäivää! Jo vuodesta 1912 asti marianpäivänä vietetty nuorisoseurapäivä on jokaisen nuorisoseuralaisen juhlapäivä. Tänä vuonna päivä avaa Nuorisoseuraviikon, jota vietetään 18.-24.3. Alun perin nuorisoseurapäivän tarkoituksena oli luoda yhtenäisyyden tunnetta aikana, jolloin puolueseurat kilpailivat nuorisoseurojen kanssa jäsenistä. Ajatuksena oli, että nuorisoseurapäivänä seuroissa järjestettäisiin iltama, joka omistettaisiin nuorisoseura-asialle. Idean isä F. A. Hästesko piti Marian ilmestyspäivää eli […]

Lue lisää

Mitä hyötyä kulttuuriharrastamisesta on? Vastaa kyselyyn

Minkälaisia vaikutuksia kulttuuriharrastamisella on harrastajien elämään? Tätä selvitetään nyt toista kertaa Kulttuuriharrastamisen koetut vaikutukset -selvityksessä. Nuorisoseurojen harrastajat voivat osallistua selvitykseen vastaamalla kyselyyn 14.3.-25.4. Kyselyssä käydään läpi harrastamisen vaikutuksia mm. sosiaalisiin suhteisiin, mielenterveyteen, oppimiseen ja fyysiseen terveyteen. Kyselyyn vastataan nimettömästi, eikä tuloksia voida jäljittää yksittäisiin vastaajiin. Vastaaminen kestää noin viisi minuuttia. Kyselyn tuloksien avulla saadaan tärkeää […]

Lue lisää

Kannanotto: Kulttuurin harrastaminen luo henkistä kriisinsietokykyä

Järjestöt tarjoavat kaikenikäisille mahdollisuuden harrastaa kulttuuria matalalla kynnyksellä, ilman korkeita osallistumismaksuja. Esimerkiksi nuorisoseuroissa harrastaa vuositasolla lähes 50 000 henkilöä, ja Suomen Harrastajateatteriliiton 500 harrastajateatterissa on yli 25 000 harrastajaa. Tämän työn merkitystä, arvoa ja vaikutuksia ei usein huomata järjestöjen ulkopuolella. Kulttuurin harrastamisella on todettu olevan merkittäviä positiivisia vaikutuksia harrastajien elämään. Laaja, valtakunnallisesti toteutettu Kulttuuriharrastamisen koetut […]

Lue lisää

Ilmoittaudu Ramppikuumeeseen maaliskuun aikana 

Ramppikuume – Valtakunnalliset Nuorisoteatteripäivät järjestetään Kankaanpäässä 19.-21.4. ja ilmoittautuminen tapahtumaan on auki 31.3. asti. Tapahtuma tarjoaa 13-20-vuotiaille nuorille ainutlaatuisen mahdollisuuden esiintyä, nähdä nuorisoteatteriryhmien esityksiä ympäri Suomen sekä kouluttautua alan ammattilaisten ohjauksessa. Ramppikuume koostuu esityskatselmuksesta ja koulutuspajoista. Tänä vuonna koulutuspajat ovat yksipäiväiset eli perjantaina ja lauantaina osallistutaan eri koulutuspajoihin. Tapahtumaan ja koulutuspajoihin voi ilmoittautua, vaikka itsellä […]

Lue lisää

Nuori Kulttuuri Digistage 2024: Ilmoittautuminen on avattu!

Ilmoittautuminen Nuori Kulttuuri Digistagelle aukeaa tänään 5.3. Digistage on ainutlaatuinen virtuaalinen esiintymislava, joka tarjoaa 13-29-vuotiaille taidetta ja kulttuuria harrastaville nuorille mahdollisuuden esitellä teoksiaan laajalle yleisölle digitaalisesti. Toiminnan tarkoituksena on myös herättää keskustelua ja ajatuksia taiteesta ja lisätä nuorten esiintymismahdollisuuksia. Ilmoittaudu 31.3. mennessä Ilmoittautuminen on avoinna 5.3. alkaen aina kuun loppuun, 31.3.2024 saakka. Digistage rohkaisee nuoria […]

Lue lisää
1 2 3 6