Vuosi 2021 on loppupuolella, sillä jouluaatto on jo ensi viikolla. Itse ainakin odotan jo joululomaa ja Lapin pitkiä hiihtolatuja. Sitä ennen on kuitenkin hyvä muistella mitä kaikkea tänä syksynä onkaan touhuttu. Elokuussa Lahden kirjastossa oli näytillä Nuorisoseurat 140v pop up -nuorisoseuramuseo. Saimme hyvää palautetta näyttelystä ja se oli esillä myös Malmitalolla Helsingissä. Kaksi suurinta tapahtumaa […]
Lue lisää
Syksyn saapuessa aloitimme seurakäynnit Etelä-Suomen alueella. Ensimmäisenä pääsimme tutustumaan upeaan Valittulan seurantaloon Sysmässä. Kyseessä oli alueellinen seurakäynti, joten mukana oli neljä seuraa Sysmän alueelta. Illan aikana nautittiin hyvistä tarjoiluista, kuultiin seurojen kuulumisia sekä juteltiin ajankohtaisista asioista. Elokuun viimeisenä iltana tapasimme Etelä-Suomen alueen luottamushenkilöitä Teams -yhteyden välityksellä. Mukana oli viisi eri paikallisseuraa Pukkilasta, Haminankylästä, Pornaisista, Järvenpäästä […]
Lue lisää
Vuonna 2017 juhlitaan itsenäisen Suomen satavuotista taivalta. Juhlavuoden kunniaksi Nuorisoseuroissa lapset ja nuoret pääsevät tekijöiksi. Nuorisoseurat auttaa toteuttamaan sata tapahtumaa ja kertomaan tuhansin tarinoin, millainen on Suomi vuonna 2017. Tässä 5 juttua, joiden avulla sinä voit olla mukana tekemässä 100 tapahtumaa, 1000 tarinaa! Jos olet alle 29-vuotias Juhlavuoden aikana lapset ja nuoret pääsevät toteuttamaan tapahtumia ympäri Suomen. Tapahtuma voi olla […]
Lue lisää