Kaustisen kansanmusiikkijuhlien nimittämä mestarikansantanssija on tarinankertoja ja humoristi, joka haluaa saada hymyn ihmisten huulille. Takanaan hänellä on 30 vuoden työura Nuorisoseurajärjestössä – sekä sairaus, joka vei kirjaimellisesti jalat alta.
Eipä tiennyt viisivuotias Hannu-poika, miten merkittävä oli se päivä vuonna -63, kun äiti talutti hänet Rautatienkadulle Lahdessa ja ilmoitti Lahden Tanhuujien Peukaloisiin. Siellä Hannu Nipuli ja pikkuveljensä Keijo aloittivat tanhuharrastuksen Helvi Jukaraisen johdolla. 56 vuotta myöhemmin tuo samainen poika nimettiin Kaustisten kansanmusiikkijuhlilla mestarikansantanssijaksi.
Ensimmäinen tanhuesiintyminen meni mestarikansantanssijan tyyliin sopivalla tavalla.
”Esitys oli nimeltään ”Tonttu ja keijukaiset”, jossa tein täydellisen luonneroolin tonttuna”, Hannu veistelee.
Tanssiharrastus piti vuosien ajan Hannua vahvasti imussaan, ja jossain vaiheessa nuoren miehen piti tehdä valintoja eri harrastusten välillä.
”Pelasin siihen aikaan myös jalkapalloa Lahden Reippaissa, ja olisin voinut olla siinä aika hyväkin. Yhtenä kesän jouduin kuitenkin valitsemaan, lähdenkö jalkapallon mukana kesäleirille vai tanhuretkelle ulkomaille – ja valitsin tanhun”, Hannu muistelee.
Valinnan seurauksena Hannu putosi jalkapallojoukkueesta, mutta se ei nuorta miestä haitannut. Tanssiharrastus jatkui kiivaana, ja vuosien varrella Hannu siirtyi aikuistanssijoihin ja ohjaajaksi. Harrastus vei miestä tien päälle. Yhdessä vaiheessa Hannu kävi Lahdesta käsin ohjaamassa Siepakoita Rovaniemellä. Lisäksi hän vei ryhmän kesäisin kolmeksi viikoksi esiintymään eri puolille Eurooppaa – ja käytti tähän kesälomansa useamman vuoden ajan.
”Ei se silloin tuntunut uhraukselta. Katsoin sen niin tärkeäksi, etten miettinyt lainkaan lähdenkö vai enkö. En, vaikka olihan siinä melkoinen vastuu huolehtia 30 nuoresta tuolla maailmalla.”
Vuodet nuorisoseuroissa
Lahden Tanhuujista alkanut nuorisoseuraura sai luontevaa jatkoa järjestön erilaisissa luottamustehtävissä. Hannu toimi muun muassa piirin puheenjohtajana ja valtuustoedustajana. Harrastuksesta tuli työ vuonna -84, kun Hannu palkattiin oman paikallisseuransa ohjaajaksi. Parin vuoden päästä hän siirtyi Kalevan nuorten piirin työntekijäksi, ja jo vuonna -89 Hannusta tuli Etelä-Hämeen Nuorisoseurojen toiminnanjohtaja. Tässä tehtävässä hän on edelleen.
Mikä hänet on pitänyt kiinni järjestössä?
”Ystävät, ihmiset, sosiaalisuus. Koen, että nuorisoseuroissa on jotain poikkeuksellista siinä, miten helppo on olla eri ihmisten parissa. Kaikkialla vallitsee hyvä yhdessäolon meininki, jossa ei ole turhaa tärkeilyä. Ihmistä ymmärretään.”
Entä mikä järjestön on pitänyt kiinni ajassa?
”Se, ettei olla sidottu toimintaa liian tiukasti johonkin yhteen toimintoon, kuten kansantanssiin, vaan aina on tehty sitä, mitä ihmiset haluaa. Siinä päätöksessä on ollut viisautta.”
”Toivon vain, että valtiovalta ymmärtää, miten hienoa työtä nuorisoseuroissa tehdään, ja antaa jatkossakin tukensa toiminnalle.”
Elämässä tapahtuu iso käänne
Hannulla oli parinkymmenen vuoden tauko kansantanssista, vaikka toki työnsä puolesta asiaa seurailikin. Ensimmäinen comeback-yritys tanssin pariin oli 90-luvun lopulla, joka kuitenkin katkesi dramaattisella tavalla. Harjoituksissa Hannu huomasi, ettei hallinnut tasapainoaan eikä kehoaan muutenkaan. Hän kävi lääkärissä, mutta tila meni koko ajan huonompaan suuntaan.
”Lopulta kävelin kuin vanha ukko eikä vasen käteni toiminut ollenkaan.”
Koska Hannulla ei ollut kipuja, eivät lääkärit meinanneet saada selville, mistä kiikasti. Puolen vuoden tutkimusten jälkeen syy selvisi lopulta: kolmannen ja neljännen niskanikaman välissä oli pullistuma, joka painoi hermorataa kiinni. Diagnoosi tehtiin viime hetkellä.
”Kuukautta myöhemmin edessä olisi ollut tilanne, että olisin viettänyt loppuelämäni pyörätuolissa.”
Hannu joutui isoon leikkaukseen, ja vuoden sairaslomalle. Toipumisaikana aikana Hannu opetteli kävelemään uudelleen.
”Tahkosin kotipihalla 50 metrin matkaa ja hoin itselleni, että nosta jalkaa, rullaa kantapäällä, nosta päkiällä”, Hannu muistelee.
Sisukkuus palkittiin, ja Hannu palasi työelämään – ja elämään muutenkin.
”Vaikka meni siinä aika kauan ennen kuin uskaltauduin uudelleen tanssimaan.”
Ja sen perään vielä toinen
Varsinainen comeback kansantanssin pariin tapahtui pari vuotta sitten. Sitä edelsi toinen suuri elämänmuutos – tällä kertaa Hannun omasta tahdosta. Hannu laittoi ruokavalionsa ja liikuntatottumuksensa uuteen uskoon, ja pudotti painoaan vuoden aikana 40 kiloa.
”Minulle tuli herätys, että eihän tää juttu näin voi mennä! Liikunnan aloittaminen oli kyllä sen painoiselle ihan kamalaa, mutta nyt on helppo hymyillä.”
Nyt kun Hannu on saanut energiatasonsa uusille leveleille, hän pääsee nauttimaan kunnolla paitsi tanssista, niin myös toisesta rakkaasta harrastuksestaan, retkeilystä.
”Velipojan kanssa kierrettiin juuri 82 kilometrin mittainen Karhunkierros rinkka selässä.”
Hannu sanookin nauttivansa eniten juuri luonnossa liikkumisesta.
”Mikään ei vedä vertoja sille, kun istutaan nuotiolla ja keitellään nokipannukahvit. Niissä hetkissä on jotain taianomaista.”
Hannu taipuu moneksi
Syvimmiltään Hannu on monitoimimies. Hänet voi nähdä niin johtajana, juhlien seremoniamestarina, talkoissa nikkaroimassa kuin kirjoittamassa runoja ja laulamassa niitä ystäviensä syntymäpäiväjuhlilla.
”Olen aina tykännyt olla erilaisissa rooleissa. En ole kaihtanut ottaa johtajan roolia, mutta tykkään myös olla yksi joukosta. Sottiisissa olin muiden mukana pystyttämässä telttoja.”
Huumori ja hyvä fiilis ovat Hannulle tärkeitä. Moni tuntee hänet tarinankertojana, joka mielellään höystää juttujaan vitseillä. Hyvän mielen välittäminen näkyy myös Hannun tekemissä koreografeissa.
”Haluan tuoda esityksiin keveyttä ja iloa. Minusta on hienoa, jos yleisö seuraa näytöstä hymyssä suin.”
Tärkein rooli löytyy kuitenkin kotoa.
”Minusta tuli syyskuussa tuplapappa, ja tärkein haaveeni onkin saada viettää aikaa lastenlasteni kanssa. Kutsumme heitä yökylään ja touhuilemme kaikenlaista.”
Nipulin perheessä onkin tiedossa lämminhenkinen ja perinteinen joulu yhdessä niiden kaikkein tärkeimpien kanssa.
Myös Paavo Väyrysen rahaston palkinnoilla halutaan tukea nuoria taiteilijoita. Tänä vuonna valitut teokset ovat valokuvaaja Saara Mansikkamäen kuva erämaan rauhasta Kilpisjärven Mallan luonnonpuistosta ja Jirina Alangon teos OZ Queer.
Lahden Muotoiluinstituutissa opiskeleva JIRINA toimii freelancer-valokuvaajana Suomessa ja Iso-Britanniassa. Hänen tavoitteensa video- ja valokuvaajana on olla ennakkoluuloton ja provokaativinen, unohtamatta hupsua hullunkurisuutta. Teos OZ Queer tähtää juurikin tähän: pako harmaasta arjesta kohti säkenöivää queer-seikkailua. Jospa elämä sateenkaaren toisella puolella onkin parempaa?