Kategoria: Järjestö

  • Energian hintojen nousu huolettaa talollisia nuorisoseuroja

    Energian hintojen nousu huolettaa talollisia nuorisoseuroja

    Koronan aiheuttamasta talouskriisistä jokseenkin kuivin jaloin selvinneillä paikallisilla nuorisoseuroilla on edessään uusi haaste: energian hinnan nousu. Suurin osa Suomessa sijaitsevista nuorisoseurantaloista on puurakenteisia, kooltaan isoja ja iältään yli 100-vuotiaita taloja. Ne ovat merkittävässä roolissa oman paikkakuntansa kansalaisten kokoontumis- ja harrastuspaikkoina.  

    Suomen Nuorisoseurat teki kyselyn syys-lokakuun vaihteessa taloja omistavien nuorisoseurojen tilanteesta energiakuluihin liittyen. Reilussa viikossa vastauksia kyselyyn tuli 145 eri puolilta Suomea. Kyselyn tulokset ovat pysäyttäviä.  

    Kyselyn mukaan jopa 83 % vastaajista on erittäin huolissaan energian hinnannoususta nuorisoseurantalon osalta. Yli puolet vastaajista harkitsee talon laittamista kokonaan kylmäksi energian hinnannoususta johtuen. Jopa 83 % vastaajista kertoo joutuvansa taloudellisiin vaikeuksiin, ellei saa taloudellista tukea tilanteeseensa. 

    Monella nuorisoseuralla huoli liittyy joko määräaikaisen sähkösopimuksen päättymiseen tai jo koronan jäljiltä huonoon taloustilanteeseen, mitä kasvavat ylläpitokulut huonontavat entisestään. 

    ”Seurallamme on kiinteä sähkösopimus maaliskuun 2023 loppuun saakka. Mikäli ei olisi ollut, niin rahat olisivat jo loppu. Rahatilanne on entisestään huono, ja ylläpitokustannusten nousu pahentaa tilannetta entisestään. Jos ja kun sähkön hinta tuplaantuu maaliskuun jälkeen, niin en tiedä, millä rahalla seuraava talvi pärjätään. Vuokraukset eivät ole nousseet koronaa edeltävälle tasolle, ja kunnan avustukset ovat tippuneet kaiken aikaa”, eräs kyselyn vastaaja kertoo.  

    Vastauksissa peräänkuulutetaan yhteiskunnan apua tässä kriisitilanteessa. Nuorisoseurantalot ovat erittäin tärkeässä roolissa harrastajille ja kansalaisten kokoontumispaikkoina, ja energiakriisi uhkaa ajaa seurat todella ahtaalle. 

    ”Talollamme on vilkasta toimintaa, joten emme voi laittaa taloa kylmäksi. Talon sulkeminen merkitsisi kylän asukkaille kaiken yhteisen toiminnan loppumista, kaupungin keskustaan on matkaa, eikä nykyinen polttoaineen hinta lisää matkustushaluja”, eräs vastaaja sanoo.  

    Suomen Nuorisoseurat tekee yhteistä edunvalvontaa asian tiimoilta Kotiseutuliiton ja muiden seurantaloyhteisöjen kanssa.   

    Tilanne on äärimmäisen vakava niin nuorisoseuroissa tapahtuvan harrastustoiminnan kuin vapaaehtoistyön näkökulmasta, ja yhteiskunnan on tultava avuksi. Harrastamisella ja yhteisöllisellä tekemisellä on elintärkeä rooli ihmisten hyvinvoinnin turvaajina erityisesti vaikeina aikoina”, summaa Suomen Nuorisoseurojen pääsihteeri Annina Laaksonen.  

    Kuvassa Kintauden nuorisoseurantalo
    Kuvaaja: Ville Suhonen

    Lisätietoja:  
    Pääsihteeri Annina Laaksonen, annina.laaksonen@nuorisoseurat.fi, puh. 040 726 7450  

  • Ajankohtaista nuorisoseuralaisten jäseneduista

    Jäsenyys paikallisessa nuorisoseurassa tarkoittaa myös jäsenyyttä alueellisessa keskusseurassa tai aluetoimistossa sekä jäsenyyttä valtakunnallisessa järjestössä. 

    Jäsenetujamme jäsenyhteisöille eli nuorisoseuroille ovat: 

    Jäsenetujamme nuorisoseurojen henkilöjäsenille:  

    • Scandic-hotellit: Jäsenetuna –10 % päivän hinnasta.  
    • TallinkSilja: Uudet kanta-asiakkaat suoraan ClubOne-etuohjelman Silver-tasolle.  
    • Vierumäki: Majoituksesta –10 %  
    • Storytel-palvelu: 30 päivän ilmainen kokeilujakso uusille käyttäjille 
    • Suomen hostellijärjestö: Automaattisesti –10 % majoitusalennus verkoston hostelleissa Suomessa.  
    • Kostyymi-pukuvuokraamo: Nuorisoseuralaisille omat hinnat vuokratuotteissa. ​ 
    • Nuorisoseurat-verkkolehti neljä kertaa vuodessa. Jos haluat lehden suoraan sähköpostiisi, käy tilaamassa se täältä.  

    Tarkemmat tiedot jäseneduista löytyvät Seuralainen-portaalista, joka kannattaa ottaa käyttöön!  Uusia jäsenetuja neuvotellaan parhaillaan, ja niistä tiedotetaan marras-joulukuun vaihteessa.  

    Olemassa olevia jäsenetujamme pääsee katsomaan myös kotisivultamme. Lisäksi tämän linkin kautta voi ehdottaa uusia jäsenetuja. 

    Jäsenmaksu takaa jäsenedut  
    Jokainen paikallinen nuorisoseura sekä alueellinen piirijärjestö eli keskusseura voi määritellä itse omat jäsenmaksunsa. Valtakunnallisen järjestön osalta Suomen Nuorisoseurojen hallitus esittää syysvaltuustolle 5 euron korotusta per henkilöjäsen jäsenmaksuun. Jäsenmaksuamme ei ole korotettu pitkään aikaan.  

    Jäsenmaksun peruste on jäsenetujen lisäksi kuuluminen yhteiseen nuorisoseuraperheeseen. ”Santeri Alkio valoi meille aatteellisen perustan, jossa olemme kollektiivi. Jokaisella on oikeus kehittyä tässä kollektiivissa sekä kasvaa erilaisiin rooleihin. Oman hyödyn lisäksi eli ”mitä minä saan?” on myös syytä nähdä yhteisö ja sen tarpeet meidän ohjaavana voimanamme. Ilman kollektiivia ja yhteisöllisyyttä ei voida puhua meistä, nuorisoseuralaisista”, toteaa järjestön puheenjohtaja Ragni Reichardt.  

    Lisätietoja:  
    Pääsihteeri Annina Laaksonen, annina.laaksonen@nuorisoseurat.fi tai puh. 040 726 7450  

  • Ehdota meille uutta puheenjohtajaa

    Ehdota meille uutta puheenjohtajaa

    Sääntömääräinen valtuuston syyskokous lähestyy. Se järjestetään hybridikokouksena Mikkelissä ja Teamsissa 26.–27.11.2022. Yksi syyskokouksen keskeisimmistä asioista seuraavan vuoden toimintasuunnitelman ja talousarvion hyväksymisen lisäksi on valita uusia jäseniä järjestön hallitukseen. Puolet hallituksen jäsenistä ovat kerrallaan erovuoroisia. Tällä kertaa erovuorossa ovat puheenjohtaja Ragni Reichardt (kaudet täynnä), Hannu Harmaala (Lahti), Sanni Antinniemi (Pertunmaa), Juha Heikkola (Jyväskylä), Elli Myöhänen (Rovaniemi) sekä varajäsen Mikko Kärkkäinen (Kuopio).

    Nyt on siis hyvä hetki ehdottaa valtuuston nimeämälle vaalivaliokunnalle uusia hallituksen jäseniä! Samalla lomakkeella voi ilmoittaa, mitä positiota on hakemassa (puheenjohtaja, varsinainen jäsen ja/tai varajäsen). Hakuaikaa on 31.10. asti. Vaalivaliokunnassa toimivat Petra Mäkeläinen, Johanna Hakala ja Jani Rönkkö.

    Vaalivaliokunnan tehtävänä on tehdä ennakkovalmistelut hallitushakua varten. He ovat myös ehdokkaisiin yhteydessä. Lisäksi paikan päällä Mikkelissä on luvassa myös ehdokkaiden esittäytyminen joko paikan päällä tai etänä. Kaikkien ehdokkaiden ei siis tarvitse tulla paikan päälle Mikkeliin.

    Ehdokkaita hallitukseen voi esittää tällä lomakkeella.

    Lisätietoja hallitustyöskentelystä saa
    pääsihteeriltä Annina Laaksoselta, annina.laaksonen@nuorisoseurat.fi tai
    nykyiseltä puheenjohtajalta Ragni Reichardtilta, ragni.reichardt@nuorisoseurat.fi.

  • Tervetuloa syksy ja kaikki tapahtumat!

    Tervetuloa syksy ja kaikki tapahtumat!

    Tänään eletään elokuun (ja kesän) viimeistä päivää. Toivottavasti sinulla oli hyvä kesä! Nyt on aika kääntää katseet tulevaan syksyyn ja runsaaseen tapahtuma- ja webinaaritarjontaan.

    Syyskuun alussa järjestetään mielenkiintoisia webinaareja. Tiistaina 6.9. aiheena on Vastuullisuus ja kestävä kehitys. Mitä vastuullisuudella ja kestävällä kehityksellä tarkoitetaan? Millaisia toimia se vaatii nuorisoseuroilta? Miten seurojen toiminnasta voi tehdä ilmastoystävällisempää? Tilaisuudessa saa hyviä vinkkejä sekä kiinnostavia esimerkkejä aiheeseen liittyen.

    Toinen kiinnostava webinaari on Rahat jakoon! -webinaari ke 14.9. Aiheena on erilaiset avustukset, jäsenedut ja seurojen varainhankinta. Kannattaa tulla kuulolle! Kaikkiin webinaareihin pääset ilmoittautumaan tapahtumakalenterin kautta.

    Jos et halua osallistua virtuaalisiin kohtaamisiin webinaareissa tai Iltateehetkessä (ke 21.9.), niin nähdäänkö Tanssitoimijoiden tapaamisessa Hollolassa syyskuun lopulla tai Aluefoorumissa lokakuun lopulla? Olisi kiva jutella ja vaihtaa kuulumisia. Toiminnanohjaajan työssä parasta on ihmisten kohtaaminen ja toivoisinkin näkeväni teitä näissä tapaamisissa.

    Hyvää alkavaa syksyä, toivottelee toiminnanohjaaja Johanna

  • Tanssikielto Klaukkalassa

    Tanssikielto Klaukkalassa

    Klaukkalan Nuorisoseuran 100-vuotisjuhlavuosi on käynnistynyt vilkkaasti. Aikuisten teatteriryhmä Helium esittää musiikkiteatterinäytelmää Tanssikielto seurantalo Roinelassa. Näytelmä kertoo Lontoolaisen äidin ja tyttären muutosta pienelle paikkakunnalle Heinfieldiin ja tietysti siitä, miten on haastavaa tai vaikeaa päästä osaksi uutta yhteisöä. Myös olemassa oleva yhteisö joutuu miettimään omia sääntöjään ja arvojaan uusien asukkaiden myötä. Näytelmässä nähdään niin tanssia kuin kuullaan lauluakin hersyvistä roolisuorituksista puhumattakaan. Tanssikielto esityksen voi nähdä vielä perjantaina 22.4. klo 19.00 ja lauantaina 23.4. klo 13.00.

    Tanssikielto teatteriesityksestä kuva, Klaukkalan Nuorisoseura

    Ennen näytelmän alkua juttelimme seuran johtokunnan jäsenten kanssa seuran yleisiä kuulumia. Puheenjohtaja Eemi Tantarinmäki kertoi, että koronan jälkeen toiminta on palautunut lähes ennalleen, harrastusryhmiin on riittänyt tulijoita, ja kevät ja kesä on vilkasta esitysten ja toiminnan aikaa. Tulossa on teatteri-, tanssi-, kuin sirkusryhmien esitykset, Luova lava leirit sekä viime kesänä suuren suosion saaneet peräkonttikirppikset seurantalon pihalle. Nuorisoseurantalo Roinelan remonttia on suunnitteilla niin keittiöön kuin katon osalta, ja suunnitteluun on saatu tuki kotiseutuliitosta. Erityisesti juhlavuoden tapahtumiksi on suunnitteilla lapsille kesäjuhla sekä virallinen 100-vuotisjuhla marraskuulle.

    Roinelan peräkonttikirppis

    Klaukkalan sirkuskoulu

    Klaukkalan nuorisoseuran sirkuskoulu on perustettu 2012 ja täten viettää tänä vuonna 10-vuotisjuhlia. Seuran sirkuskoulussa opetellaan sirkustemppuja, tasapainoilua, jongleerausta, akrobatiaa ja taikuutta! Klaukkalan Nuorisoseuran sirkustoiminnan parissa tutustuu sirkuksen perustekniikoihin ja välineisiin. Sirkuskoulun 10-vuotisjuhlaesitys pidetään 7.5. Roinelassa, jossa esiintyvät seuran ryhmät Kaardemummat, Sahramit, Vaniljat, Kanelit, Muskotit, Chilit ja Taikurit.

    Teatteri Roinela

    Teatteri Roinelan perinteinen esitysviikko on tulossa 16-22.5. seurantalo Roinelassa. Viikolla esiintyy seuran lasten ja nuorten teatteriryhmät, Elohopea, Jodi, Neon, Rikki, Krypton ja Einsteinium. Esityksinä nähdään Ryöstö kahvin kera, Roinelan talossa, Piikatyttö, Tulukset, Ystäväni on vampyyri ja intiaanisatu. Esitysajat löytyvät teatteri Roinelan kotisivuilta.

    Klaukkalan kansantanssijat

    Klaukkalan kansantanssiryhmät esiintyvät ahkerasti seuran omissa tapahtumissa kuin muuallakin. Kevään aikana ohjaajat ovat järjestäneet avoimia tanssileirejä alueen lapsille ja nuorille sekä käyvät koulussa tanssittamassa lapsia. Aktiivisia seuran kansantanssiryhmiä nähdään niin tanssiralli- kuin tanssimyllytapahtumissa esiintymässä. Ryhmiä osallistuu myös kansainväliseen kansantassitapahtuma Pispalan Sottiisiin Tampereelle kesäkuussa.  Kansantanssijoiden kevätnäytös pidetään seurantalolla 19.5. jossa esiintyy seuran ryhmät Tyrsky, Karuselli, Karkelo, Kuohu ja Kirma.

    Klaukkalan nuorisoseura on vireä ja toimiva iso paikallisyhdistys, jonka toiminnasta vastaavat osaavat vapaaehtoiset. Nuorisoseuran toimintaan pääsee helposti mukaan niin harrastamaan kuin tekemään erilaisia tapahtumiakin. Onnea ja menestystä seuralle 100-vuotisjuhlavuoteen.

    Klaukkalan Nuorisoseurantalo Roinela ja kansantanssijat

  • Seurantalo kokoaa kyläläiset tutustumaan toisiinsa

    Seurantalo kokoaa kyläläiset tutustumaan toisiinsa

    Juornaankylän nuorisoseura on käynnistänyt uuden toimintamuodon; kyläillan. Kyläiltaan ovat tervetulleita kaikki kyläläiset tutustumaan toisiinsa kertoo seuran puheenjohtaja Toni Tuomala. Kyläillan tarve lähti siitä, että Juornaankylässä ei ole enää kauppaa tai postia, jossa kyläläiset tapaisivat luonnostaan toisiaan ja uudet kyläläiset pääsisivät tutustumaan.


    Juornaankylän nuorisoseura järjesti ensimmäisen kyläillan torstaina 7.4. ja jatkossa kyläilta on tarkoitus pitää joka kuukauden ensimmäisenä torstaina. Tavoitteena on tutustua toisiin rennossa ilmapiirissä kahvia ja leivonnaisia nauttien. Ensimmäisessä kyläillassa oli osallistujia noin 20 henkilöä vauvasta vaariin, kertoo seura-aktiivi Soila Malinen. Kouluikäisiä oli pelaamassa yläkerran nuorisotilassa ja salissa, aikuiset kahvitteli ja jutusteli talon kahviossa. Kyläiltaan on tulevaisuudessa tarkoitus saada myös vierailijoita ja mahdollisia opastuksia tai luentoja kyläläisiä kiinnostavista aiheista. Kyläillan tavoitteena on kyläyhteisön innostaminen yhteiseen toimintaan ja toisiinsa tutustuminen kertoo seuran sihteeri Elina Holopainen.


    Miten kylässä tieto kulki kyläillasta? Seuran pitkäaikainen taloudenhoitaja ja seura-aktiivi Hermanni-arvonimellä tunnustettu Juha Simola kävi viemässä jokaiseen postilaatikkoon kylätiedotteen, kertoo puheenjohtaja Toni Tuomala. Toki tapahtumaa mainostettiin myös seuran facebook-sivuilla.


    Juornaankylän nuorisoseura on yksi vanhimmista seuroista uudellamaalla. Seura on perustettu 1895. Seurantalolla on oma kuntosali sekä yläkerrassa nuorten tila. Näytelmäryhmä esiintyy kesällä seurantalon pihassa. Katsomoon mahtuu noin 120 henkilöä. Seuralla on erilaisia tapahtumia kyläläisten aktivoimiseksi kuten Talven Taittajaiset maaliskuussa.


    Nuorisoseurantalolla järjestetään palloilua yhteistyössä seurakunnan kanssa. Lisäksi on sählykerho niin aikuisille kuin lapsillekin. Nuorten tila talon yläkerrassa toimii yhteistyössä kunnan kanssa. Tilassa on omatoimista toimintaa ja joka toinen perjantai kunnan nuorisotyöntekijä on paikalla. Aikuisille on tarjolla tanssikurssi ja kesäteatteri yhteistyössä kansalaisopiston kanssa.


    Kesälle 2022 on tulossa kesäteatteriin musikaali heinä-elokuuksi. Ensi-ilta on 23.7. ja viimeinen esitys 14.8. Seura haluaa vielä pitää esitettävän musikaalin salaisuutena, joten kannattaa ottaa seurantaan seuran facebook-sivu.


    Nuorisoseurantaloa vuokrataan erilaisiin kokouksiin ja tapahtumiin kuten häihin ja syntymäpäiviin. Hauskana lisänä vuokraustoimintaan oli keväällä valtakunnallinen kaninäyttely, joka oli tietysti myös avoin kyläläisille.


    Jännityksellä jäämme odottamaan kesän musikaalia, sekä kutsumme kaikki seuraavaan kyläiltaan torstaina 5.5. klo 18-20.

  • Etelän Vetelät unelmoivat isosti vaikuttamisesta

    Etelän Vetelät unelmoivat isosti vaikuttamisesta

    Etelä-Suomen nuorisoseurojen nuoret vaikuttajat kokoontuivat viikonloppuna Lahteen ideoimaan ja suunnittelemaan millaisiin asioihin haluaisivat tulevaisuudessa vaikuttaa. Esiin nousi niin presidentin kuin ministerienkin tapaaminen, vierailu Brysselissä Eu:n pääkonttorissa sekä tutustuminen YK:n toimintaan. Vaikuttamisesta puhuttiin monelta kantilta, miten voin itse vaikuttaa esimerkiksi kulutusvalinnoilla tai miten pukeutumisella voi vaikuttaa.

    “Kävimme yhteisesti läpi mitä on vaikuttaminen ja suunnittelimme ryhmissä missä asioissa voimme vaikuttaa. Tämän lisäksi tutustuimme toisiimme, nauroimme ja pelasimme mahtavia pelejä.”

    nuoret vaikuttajat toiveet
    Ryhmätehtävä; Mihin vaikuttamisalueisiin haluaisin tutustua

    Viikonloppu oli tiivis aloituspaketti, joka jatkuu noin puolentoista vuoden ajan. Nuoria kiinnostaa niin kansalaisvaikuttaminen kuin somessa, järjestössä, politiikassa ja perinteisessä mediassa vaikuttaminen. Myös mielenosoitukseen heräsi kiinnostus osallistua.
    “Itselle jäi todella hyvä fiilis viikonlopusta. Sain uusia kavereita ja sain olla oma itseni.”
    “Kokemuksena Etelän vetelin live tapaaminen oli ihana. Opin paljon muista uusia asioita ja opin myös itsestäni viikonlopun aikana.”

    Mikä on Etelän vetelät? Sen on ryhmän itse itselleen antama nimi. Nimen valinnasta suoritettiin suljettu lippuäänestys, ja samalla käytiin läpi hiukan virallisten vaalien järjestämistä.

    Nuoret Nuorisoseuravaikuttajat on Erasmus+ (KA154-YOU) Youth participation activities hanke, jonka tarkoituksena on valmentaa 15-25-vuotiaita nuorisoseurojen harrastajia kansalaisyhteiskuntaan, järjestötoimintaan sekä vaikuttamiseen. Hankkeen tavoitteena on tukea alueellista ja valtakunnallista nuorten osallisuutta heitä itseään koskevassa päätöksenteossa. Tavoitteena on kasvattaa uusia nuorisoseuravaikuttajia mukaan järjestöhallintoon ja lisätä nuorten vaikuttamismahdollisuuksia järjestömme joka tasolla.

    Artikkelin pääkuvassa on annettu tehtävä, jossa pohditaan, vaikuttaako pukeutuminen? Kaksi henkilöistä on menossa hautajaisiin, kaksi toimii jäätelökioskissa myyjänä. Kuvassa on myös kaksi opettajaa, kaksi palaveriin osallistujaa, kaksi henkilöä, jotka yrittävät päästä linnan juhliin ja kaksi, jotka ovat menossa ryhmäliikuntatunnille. Puvut on lainattu Pukuvuokraamo Kostyymistä

  • Vuoden Hermanska on Liisa Kuusela-Opas Klaukkalasta  

    Vuoden Hermanska on Liisa Kuusela-Opas Klaukkalasta  

    Vuoden Hermanska on Liisa Kuusela-Opas Klaukkalasta, Uudeltamaalta. Suomen Nuorisoseurojen myöntämä valtakunnallinen tunnustus jaettiin sunnuntaina 3.4.2022 H-kiltapäivien yhteydessä Rovaniemellä. Kuusela-Opas on tehnyt mittavan ja pitkän nuorisoseurauran niin paikallisella, alueellisella kuin valtakunnallisellakin tasolla.  

    “Tämä tunnustus tuli minulle yllätyksenä, mutta olen kovin otettu. Olen jo kolmannen polven nuorisoseuralainen. Tätä olen harrastanut koko ikäni”, kertoo Kuusela-Opas. 

    Liisa Kuusela-Opas on syntynyt Kurikassa 1945, mutta muutti jo perheensä mukana vauvana isänsä kotipitäjään Kauhajoelle. Nuorisoseuraura urkeni vuonna 1961, kun hän liittyi isovanhempiensa perustamaan Kokon Nuorisoseuraan, jossa toimi seuran sihteerinä ja harrasti sekä ohjasi kansantanssia. 

    Kuusela-Oppaan tie vei muutaman Helsingissä vietetyn vuoden jälkeen Klaukkalaan 70-luvun alussa, ja hän liittyi miehensä kanssa Klaukkalan Nuorisoseuraan. Tunnustus tuli sikälikin merkittävään aikaan, sillä hänen nykyinen kotiseuransa täyttää tämän vuoden marraskuussa kunnioitettavat 100 vuotta. Liisa Kuusela-Opas on toiminut seurassa varsin monella tasolla: kansantanssiharrastajana ja -ohjaajana, opinto-ohjaajana, varapuheenjohtajana sekä varsinaisena puheenjohtajana. Hän on myös erittäin ahkera talkoolainen. 

    Liisa Kuusela-Opas on vaikuttanut oman seuransa ulkopuolellakin. Hän on toiminut Kalevan Nuorten Uudenmaan piirin johtokunnassa useita kausia. Lisäksi hän on ollut peräti 12 vuoden ajan varapuheenjohtaja Kalevan Nuorten Uudenmaan piirin ja Uudenmaan Nuorisoseurojen Liiton yhteisessä johtokunnassa. Suomen Nuorisoseurojen valtuustossa hän istui kaksi kuusivuotiskautta.  

    H-kilta-toiminta on hänelle varsin tuttua: hän oli kolme vuotta H-killan sihteerinä ja yli 15 vuotta Uudenmaan H-killan varapuheenjohtajana. Liisa Kuusela-Opas on saanut Suomen Nuorisoseurojen kultaisen ansiomerkin vuonna 2006 ja H-arvon 1995. Uudenmaan Hermanskaksi hänet valittiin 2011.  

    Hermanni ja Hermanska ovat ansioituneille nuorisoseuralaisille myönnettäviä arvonimiä, joita on myönnetty vuodesta 1966 alkaen. Nuorisoseurajärjestön ensimmäiseksi Hermanniksi kutsuttiin tasavallan presidentti Urho Kekkonen ja Hermanskaksi rouva Sylvi Kekkonen. Vuoden Hermannin tai Hermanskan Suomen Nuorisoseurojen hallitus valitsee vuosittain arvonimen saaneista henkilöistä. 

    Lisätietoa 
    Annina Laaksonen 
    pääsihteeri 
    annina.laaksonen@nuorisoseurat.fi 
    040 726 7450 

  • Anna äänesi kuulua – kerro mielipiteesi Nuorisoseurat-lehdestä 31.10.2021

    Anna äänesi kuulua – kerro mielipiteesi Nuorisoseurat-lehdestä 31.10.2021

    Miltä tuntuu Nuorisoseurat-lehti? Imaiseeko se mukaansa, jääkö se jostain syystä tulematta? Mitkä jutut kiinnostaa ja minkä yli hyppäät lukematta? Kerro meille mielipiteesi Nuorisoseurat-lehdestä! Saadun palautteen pohjalta kehitämme nuorisoseurojen viestintää. Tavoitteenamme on palvella jäsenten tarpeita aiempaa paremmin. Kaikkien kyselyyn vastanneiden sekä yhteystietojen jättäneiden kesken arvotaan 100 euron lahjakortti Nuorisoseurojen Puoti -verkkokauppaan.

    Kyselyyn vastataan verkossa. Vastaamiseen menee noin 10 minuuttia. Jos haluat osallistua myös Puoti-lahjakortin arvontaan, täytä yhteystietosi erillisellä lomakkeella. Kysely on auki 15.10. asti.

    Kyselylomakkeeseen >

    Yhteystietolomakkeeseen > (yhteystietoja käytetään ainoastaan arvontaan ja kertynyt aineisto tuhotaan arvonnan päätyttyä.

    Nuorisoseurat-lehti on nuorisoseurajärjestön oma lehti, joka ilmestyy neljästi vuodessa. Se postitetaan kaikkien jäsenten kotiin, mikäli osoitetiedot löytyvät nuorisoseurarekisteristä. Uusimman lehden pääset lukemaan tämän linkin takaa >> (linkki aukeaa uuteen välilehteen).

  • Juhlavideo kokoaa yhteen 140-vuotisjuhlakahvit ja Kalan torpan juhannusjuhlan

    Kalan torppa, nuorisoseuraliikkeen syntysija, toimii näyttämönä Etelä-Pohjanmaan Nuorisoseuran tuottamalle juhlavideolle. Juhannusviikolla kuvatun ja kootun juhlavideon ytimen muodostaa paikallisen nuorisososeura-aktiivin kahvivieraat, jotka ovat nuorisoseuraliikkeen historian tuntijoita, nuorisoseuralaisia sekä paikallisia kotiseutuaktiiveja. Lisäksi videossa on kuva- ja videotunnelmia kakkukahveilta eri puolilta Suomea, opetus- ja kulttuuriministeri Antti Kurvisen juhlatervehdys ja Kalan torpan juhannusjuhlan juhlapuhe, jonka piti Kyösti Virrankoski.

    Videon ohjasi, leikkasi ja tuotti Sanna Kivilahti, Etelä-Pohjanmaan Nuorisoseuran toiminnanjohtaja.

    Video löytyy Youtubesta Nuorisoseurojen omalta kanavalta: https://youtu.be/C4yT0zzHPlU