Archive
Monthly Archives: huhtikuu 2024

Marja-Liisa Rantala Hämeestä on valittu Vuoden Hermanskaksi

Marja-Liisa Rantala on palkittu Vuoden Hermanska -tunnustuksella lauantaina 13.4. valtakunnallisilla H-kiltapäivillä. Suomen Nuorisoseurat jakaa tunnustuksen henkilölle, joka on edistänyt merkittävällä tavalla nuorisoseuratoimintaa omalla alueellaan tai laajemmin. Marja-Liisa, tai tuttavallisemmin Maisa, on ollut aktiivinen nuorisoseuralainen vuodesta 1993 lähtien, jolloin hän lähti mukaan Kangasalalla toimivan Nuorisoseura Teatteri Tuulian rahastonhoitajaksi. Maisa toimii tehtävässä edelleen, minkä lisäksi hän on […]

Lue lisää

Hallituksen leikkaukset uhkaavat nuorisoseuratoimintaa ja nuorten hyvinvointia

Hallitus suunnittelee historiallisia leikkauksia nuorisoalan rahoitukseen samalla, kun uutiset syntyvyyden romahtamisesta, nuorten lisääntyvästä pahoinvoinnista ja työelämän pattitilanteesta ovat arkipäivää.   Nuorisotyö on pieni ala, joka kannattelee harteillaan tulevien sukupolvien hyvinvointia ja työkykyä. Kun nuorten tilanne huononee, huononee samalla koko yhteiskunta. Esimerkiksi osaamistasolla, syntyvyydellä, verotuotoilla, sotekuluilla, demokratialla, rikollisuudella ja työllisyydellä on suora yhteys nuorten hyvinvointiin.  Suomen nuorisoalan […]

Lue lisää