Työkokeilupaikka: Teatterin puvustus, Lahti

Leipää ja kulttuuria -työllistämishankkeen yhteistyötahona on kaksi kesäteatteria, jotka molemmat toteuttavat kesän 2017 aikana historiallisiin puitteisiin sijoittuvat esitykset. Asikkalassa toimiva Urajärven Kartanoteatteri ja Ainopuiston teatteri Lahden keskustassa etsivät työkokeilijoita kesäteatteriesitysten puvustustehtäviin ja äänitekniikan toteutukseen.

Avoinna on kolme työkokeilijan paikkaa. Työkokeilijoilla on mahdollisuus päästä osallistumaan monin tavoin kesäteattereiden esitysten moninaisten pukujen suunnitteluun ja toteutukseen. Tehtävät liittyvät osin myös teattereiden tarpeistonvalmistukseen. Työkokeilijoille tarjotaan perehdytystä ja he toimivat alan osaavien ammattilaisten ohjauksessa.

Työkokeilu alkaa toukokuun 2017 alussa tai sopimuksen mukaan. Alan koulutus on kiva juttu, mutta myös harrastuneisuus tai pelkkä kiinnostus alaa kohtaan riittää. Työkokeilun kesto on sovittavissa, teattereiden esityskaudet kestävät elokuun alkupuolelle saakka. Työkokeilu toteutetaan pääsääntöisesti Lahdessa, mutta harjoitus- ja esityskaudella vierailut teattereiden esityspaikoille ovat mahdollisia.