Joonas Pokkinen Etelä-Hämeen toiminnanohjaajaksi

Etelä-Hämeen toiminnanohjaajana aloitti syyskauden alussa Joonas Pokkinen. Joonas toimii osana Etelä-Hämeen aluetoimiston tiimiä nuorisoseurojen tukena. Painopiste työssä on lasten ja nuorten toiminnan tukemisessa ja kehittämisessä sekä erilaisissa koulutuksissa. Joonas siirtyy tehtävään liiton keskustoimistolta, jossa hän on viime vuosien aikana tehnyt useampia lasten ja nuorten osallisuutta lisääviä hankkeita sekä työskennellyt osana lastenkulttuurin ja tanssin osaamiskeskuksia.

Joonas on nuorisoseuraväelle tuttu muun muassa Lasten Kalenoista ja Voltista, joiden ohjelmatuotannossa hän on ollut vahvasti mukana. Toiminnanohjaajan tehtävien lisäksi Joonas jatkaa tanssin osaamiskeskuksessa tanssin palveluiden kehittämisen parissa. Joonaksella on työpöydät sekä Tikkurilan että Lahden toimistoilla.