Etelä-Suomen alue uudistuu

Etelä-Hämeen ja Uusimaan aluetoimistot käyttävät jatkossa yhteistä nimitystä Nuorisoseurat Etelä-Suomi. Nuorisoseurat Etelä-Suomen toimipisteet Lahdessa ja Tikkurilassa toimivat paikallisseurojen tukena ja järjestävät harrastustoimintaa tukevia tapahtumia ja koulutuksia. Lisäksi alueella panostetaan jatkossakin seurakäynteihin heti kun se on turvallista.

Johanna, Pirita ja Iija Vesijärven jäällä happihyppelyllä.

Tällä viikolla aloitettiin uuden Etelä-Suomen alueen suunnittelu. Toiminnanjohtaja Iija Filén sekä toiminnanohjaajat Pirita Laiho ja Johanna Lindstam viettivät kaksi aurinkoista ja työntäyteistä päivää Asikkalassa. Lisäksi paikalla oli Hannu Nipuli jakamassa monivuotista osaamistaan.

Media-assistentti Sini Padilhan kanssa suunniteltiin viestinnän uusia tuulia. Tämän vuoden aikana lanseerataan muun muassa Etelä-Suomen oma Instagram -tili, joten pysythän kuulolla!

Tekemisen riemua!