Nuorisoala ry:n omistama Allianssin nuorisovaihto (virallisesti Allianssin Kehittämispalvelut Oy) siirtyy Suomen Nuorisoseurojen omistukseen 31.12.2026. Suomen Nuorisoseurat on kasvatus- ja harrastusjärjestö sekä Suomen suurin kulttuurisen nuorisotyön toimija. Sopimuksen myötä yhtiön koko toiminta henkilöstöineen siirtyy uudelle omistajalle. Omistajavaihdoksen myötä myös yhtiön nimi vaihtuu kevään 2027 aikana.
Allianssin Kehittämispalvelut Oy on edistänyt nuorten kansainvälistä kanssakäymistä ja järjestänyt nuorille kansainvälisyyskasvatusta muun muassa järjestämällä heille erilaisia nuorisovaihtoja ulkomailla vuodesta 1993 lähtien. Omistusjärjestelyllä halutaan turvata toiminnan jatkuvuus ja kehittäminen sellaisen omistajan yhteydessä, jolle kansainvälinen nuorisovaihto on strategisesti tärkeä osa toimintaa.
Nuorisoala ry:lle ratkaisu mahdollistaa entistä vahvemman keskittymisen yhdistyksen ydintehtäviin: nuorisoalan edunvalvontaan, nuorten hyvinvoinnin ja osallisuuden edistämiseen päätöksenteossa, nuorisoalan ammattilaisten ja vapaaehtoisten osaamisen ja yhteistyön vahvistamiseen sekä koko nuorisoalan toiminnan ja toimintaedellytysten kehittämiseen.
”Omistusjärjestely tukee molempien organisaatioiden mahdollisuuksia keskittyä omiin vahvuuksiinsa ja samalla nuorisovaihtotoiminta saa uuden kodin organisaatiosta, jossa sen kehittäminen on strategisesti tärkeää. Olemme iloisia, että toiminnalle löytyi hyvä ja luonteva jatko”, sanoo Nuorisoala ry:n hallituksen varapuheenjohtaja ja Allianssin Kehittämispalvelut Oy:n hallituksen puheenjohtaja Nette Rimpioja.
Suomen Nuorisoseuroissa järjestely nähdään mahdollisuutena vahvistaa sekä kansainvälistä nuorisotoimintaa että nuorille tarjottavia palveluita.
”Olen erittäin tyytyväinen syntyneeseen sopimukseen. Tämä on merkityksellinen lisä Nuorisoseurojen palveluihin, ja on hienoa päästä jatkamaan Nuorisovaihdon tärkeää toimintaa. Erityisen iloinen olen siitä, että pystymme jatkossa tarjoamaan entistä enemmän kansainvälisiä kokemuksia sekä jäsenseurojemme nuorille että kaikille vaihdoista kiinnostuneille nuorille valtakunnallisesti. Toiminta sisältää myös muun muassa työssäoppimisohjelman opiskelijoille, jonka kautta yhteistyömme oppilaitosten kanssa vahvistuu entisestään”, sanoo Suomen Nuorisoseurojen pääsihteeri Sanna Airaksinen.
Lisätiedot
Nette Rimpioja Nuorisoala ry / Allianssin Kehittämispalvelut Oy nette.rimpioja@nuorisoala.fi
Sanna Airaksinen Suomen Nuorisoseurat ry sanna.airaksinen@nuorisoseurat.fi
Elokuun lopussa matkasimme 5 nuoren kanssa Sisilian Mussomeliin kansainväliseen Erasmus + nuorisovaihtoon, jonka teemana oli johtajuus ja vaikuttaminen. Ohjelman edetessä hauska huomio oli, että tässä tapauksessa johtaminen oli ohjaajataitojen kehittämistä, eli nuorisoseuralaisittain Knoppi-koulutus. Muut osallistujat tulivat Unkarista, Espanjasta ja Italiasta. Heti kärkeen oli nuorille oikein kunnon hyppäys nuorisotyön syvimpään muotoon, eli yhteisasumukseen. Kaikki nuoret asuivat samassa rakennuksessa, huolehtivat itse omista ruoistaan ja tiskauksesta sekä siivouksesta ja roskien lajittelusta. Näin ohjaajan näkökulmasta monella nuorella on vielä aika paljon opittavaa kyseisistä taidoista. Ohjelman aluksi jaettiin vastuita eri toiminnoista, kuten kuka vie illalla roskat ulos, kuka tiskaa lounaalla, kuka tarkistaa vessat ja kuka tekee päivittäiset meemit yhteiseen WA-ryhmään. Tämä viimeinen oli erityisen hauska! Ja tosiaan, ohjaajat asuivat täysin eri rakennuksessa, useamman sadan metrin päässä rinnettä alas.
Mussomeli paikkana oon hyvin vanha. Kaupunki sijaitsee noin 800 metrin korkeudessa keskellä Sisiliaa ja on juuri sellainen paikka, johon turisti ei varmasti eksy. Tämä onkin yksi suola näissä nuorisovaihdoissa. Pääsee paikkoihin, jossa on aitoa elämän menoa, turisteja ei näy ja aikataulut on Sisilialaiset, esim siesta.
Kansainvälinen nuorisovaihto on nuorisotyön muotona poikkeuksellisen tehokas, sillä se siirtää oppimisen suoraan käytäntöön ja aitoihin kohtaamisiin, niin ettei nuori edes välttämättä huomaa oppivansa.
Kansainvälisen nuorisovaihdon nuorisotyöllinen anti voidaan jakaa neljään pääteemaan:
Kulttuurienvälinen oppiminen ja ennakkoluulojen purkaminen
Kun nuoret elävät, syövät ja toimivat yhdessä eri maista tulevien ikätovereidensa kanssa, stereotyypit murenevat. Suomalaisista nuorista kehkeytyi rohkeampia ja osalla rupesi kädet käymään kuin aidolla espanjalaisella tai italialaisella. Nuorten kanssa päästiin tosi hyviin keskusteluihin eri kulttuureista ja kulttuurisista oletuksista ja päästiin myös yhdessä keskustelemaan suomalaisista tehdyistä oletuksista. Ja se oli varmaa, että kun ohjelma alkoi, suomalaiset olivat paikalla 😊
Pääsimme tutustumaan niin Mussomelin paikallisiin perinteisiin kuin espajalaiseen flamencoon. Opetimme myös kulttuuri-illassa suomalaista huutokatrillia ja olipa yksi unkarilainen opetellut ripaskan youtube videoiden avulla. Jokainen maa oli tuonut kulttuuri-iltaa varten pientä maisteltavaa. Me veimme ruisleipää, salmiakkia, lakua ja ruissipsejä. Saimme nauttia bruchettoja, parman kinkkua ja juustoja sekä paljon erilaisia keksejä. Jännittävä oli sisilialainen perinneruoka, jossa vaalean sämpylän väliin laitetaan perunalettu, Pane e crocché. Tutustuminen opettaa nuorille oman ja muiden kulttuuriperinnön arvon ja auttaa ymmärtämään Euroopan monimuotoisuutta.
Pääsimme myös yhdeksi päiväksi retkelle upeaan Palermoon. Suomalaisille usein vanhat kaupungit ovat ihailun kohteena, koska Suomi on maantieteellisesti niin sivussa, ettei tänne ole rakennettu palatseja tai upeita katedraaleja. Ihan vaan kävely Palermon kaduilla oli täynnä elävää kulttuuria.
Sosiaalisten ja elämänhallintataitojen vahvistuminen
Ulkomaille lähteminen ilman tuttua turvaverkkoa kasvattaa nuoren itsenäisyyttä, omatoimisuutta ja kriisinhallintataitoja. Meidän 5 nuorta eivät tunteneet toisiaan lähes ollenkaan ennen matkalle lähtöä. Vaatii rohkeutta tulla mukaan ja tavata muut vasta lentokentällä. Tällä matkalla erityisen haasteen toi lämpötila. Päivälämpötila kohosi noin 40 asteeseen eikä yölläkään lämpötila laskenut alle 27 asteen. Kun majoituksessa ei ollut ilmalämpöpumppua, oli haasteena saada nukuttua. Toisaalta yhteisöllisyys toisten kanssa kiehtoi, mutta untakin pitäisi saada 8 päivän reissulla. Ja mitä pidemmälle reissu eteni, epäilen, että sen lyhyemmäksi nuorten yöunet jäivät. Ja kuten jo aiemmin totesin, nuoret asuivat yhdessä. Väistämättäkin näkyi, että aika harva oli hirveästi kotitöitä tehnyt. Nuoret olivat iältään 16-23-vuotiaita ja kuten tiedämme, ainakin italiaiset ja espanjalaiset asuvat vielä tässä iässä tukevasti kotona. Joka tapauksessa yhteisöllinen asuminen lisää nuorten resilienssiä. Asioita pitää jakaa, asioista pitää neuvotella ja suihkuun/vessaan jonottaa. Hauskaa oli se, että viikko vaihdon jälkeen yhteiseen WhatsApp ryhmään tuli viesti fasilitaattoreilta: Ihme on tapahtunut ja sen jälkeen kuva siististä keittiöstä.
Nuorten rohkeus käyttää vierasta kieltä (tai kommunikoida luovasti kehonkielellä ja ilmeillä) kasvoi kohisten viikon aikana. Hyvä puoli vaihdossa oli se, että yhteinen kieli oli englanti, mikä ei ollut kenenkään äidinkieli. Alkuun osa arasteli puhumista, mutta viikon edetessä meteli lisääntyi ja kädet kävivät. Ja vaikka aina ei löytynyt oikeita sanoja, muiden tahto ymmärtää oli kova. Alkuvaihdosta teimme tosi paljon ryhmätöitä, loppuvaihtoon oli rakennettu videoiden tekoa ja podcasteja. Jokaiselle löytyi näihin sellaiset roolit ja tehtävät, jotka tuntuivat itselle sopivilta. Yhteinen WhatsApp oli aluksi enimmäkseen informaatiokanava, vaihdon aikana rupesi jo info häviämään kaikkien muiden viestien taakse, ja näin vaihdon jälkeen se toimii loistavana kanavana pitää yhteyttä ja osallistua meemipeliin tasaisesti. Meemien tekeminen vaihdon aikana ja meemipelistä muodostui tämän porukan oma juttu.
Osallisuuden ja aktiivisen kansalaisuuden kokemus
Nuorisovaihdon aikana moni huomasi, että nuoret kokevat monia asioita samalla tavalla huolimatta siitä, missä asuvat. Mussomelissä asuvilla nuorilla oli huoli, pitääkö lähteä isoon kaupunkiin, pois kotikulmilta. Malagasta tulleita nuoria huolestutti turistit ja karanneet hinnat, sekä Afrikasta tulevat siirtolaiset. Nuoret oppivat ja kokevat olevansa osa jotain suurempaa kuin vain oman kotikuntansa nuori. He oppivat hahmottamaan itsensä globaaleina ja eurooppalaisina kansalaisina. Heihin uppoaa samanlainen huumori, he kaikki pohtivat nuoruuden vaihetta, monilla oli ollut vaikeuksia ihmissuhteissa yms. Pelko toisista hälveni ja ystävyyssuhteita syntyi. Ja tulipa Gossip Boxiin epäilyjä romanttisista suhteistakin vaihdon aikana!
Ryhmätyö- ja johtamistaidot
Mitäs me sitten Sisiliassa tehtiinkään? Päivät olivat täynnä erilaisia työpajoja, joissa käytettiin monia erilaisia luovia menetelmiä. Tutustumisen jälkeen pohdimme hyvän ohjaajan ominaisuuksia ja erilaisia ohjaajatyyppejä. Saatiin erittäin hyviä keskusteluja esitysten pohjalta, mitä on demokraattinen ohjaajuus, onko se aina sitä, että enemmistö päättää. Käytiin läpi ohjaajien tärkeimpiä arvoja ja miten toimia, jos arvot eivät toteudu. Suunniteltiin tapahtumaa, jossa sattui kaikenlaista tapahtuman edetessä, ja suunnitelmaa oli muutettava. Rakennettiin erilaisia yhteiskuntia tulevaisuuden varalle, millaista olisi elää, miten asiat toimisivat, mitä se vaatisi meiltä. Tehtiin erilaisia luovia tehtäviä, kuten rakenna korkein torni spageteista ja suojaa raaka kananmuna niin, ettei se hajoa, kun tiputetaan se korkealta. Tehtiin kollaasitekniikalla hyvä ohjaaja, tehtiin yhdenvertaisuus ja roolit harjoituksia. Tehtiin omasta ohjaajuudesta swot-analyysi, ja pohdittiin myös omaa kasvua ja omia voimavaroja. Lisäksi jokainen ryhmä toi mukanaan oman menetelmän. Veimme suomesta erätaukokeskustelun, joka upposi hyvin ja muutti ehkä jatkokeskusteluita enemmän kuuntelevaksi ja osallistavammaksi. Italialaisten työpajassa ryhmä jaettiin kahteen. Toinen rakensi tuulimyllypuiston ja toinen sillan. Tehtävänä oli vakuuttaa ”hallitus” siihen, kumpaan annettaisiin rahat. Nuorisovaihdon ohjelma oli aivan huippu ja fasilitaattorit Monika Ja Valerie loistavia.
Nuoret toimivat usein toistensa ohjaajina ja tukihenkilöinä, mikä kasvattaa vastuullisuutta ja johtajuustaitoja. Nuoret olivat tällä matkalla tekijöitä. Aikuisten ohjaajien rooli oli enemmän seurata sivusta ja katsoa, että asiat etenevät.
Nuorisovaihdon järjesti Iltaliassa Strauss ASP ja suomesta vaihdon mahdollisti Avartti-säätiö. Mukana oli 3 nuorta nuorisoseuroista sekä 2 nuorta 4H:sta. Nuoria yhdisti se, että he kaikki tekevät DofE-ohjelmaa. Nuorisoseuranuoret suorittivat vaihdossa DofE:n kultatason projektin.
Kiitos Avartti-säätiölle että sain olla mukana mahdollistamassa nuorille tätä kokemusta.
Suomen Nuorisoseurat on yksi ensimmäisistä suomalaisista nuorisoalan järjestöistä, jolle myönnettiin Erasmus+ -ohjelman akkreditaatiostatus vuonna 2021. Nyt kutsumme kaikkia kiinnostuneita kuulemaan, mitä olemme tehneet ja miten organisaatiosi tai organisaatiomme yhdessä voivat hyötyä Erasmus+ -rahoituksesta.
Verkostotapaaminen pidetään lauantaina 25.4. klo 9–12 Mikkelin Teatterilla. Aamupäivä on tarkoitettu kaikille, joita kiinnostaa kuulla lisää Erasmus+ -ohjelman mahdollisuuksista, teatteriverkoston sekä nuorisotyön kansainvälisestä kehittämisestä ja vapaa-ajan toiminnan oppimisprosesseista. Tapaamisessa keskitytään nuorisotyöntekijöiden liikkuvuuksiin (Erasmus+, KA1 alaohjelma).
klo 9.15 Suomen Nuorisoseurojen kansainvälinen toiminta pähkinänkuoressa
klo 9.45 Nuorten kokemukset ja Operation Starlight -teatteriprojektisuunnitelman esittely: Miksi tämä hanke? Mitä se mahdollistaa? Miten pääsee mukaan?
klo 10.00 Työpaja: Miten kansainvälisyys voi vahvistaa nuorten teatteri- ja muuta toimintaa?
klo 10.45 Yhteenveto ja seuraavat askeleet
klo 11–12 Lounas ja verkostoituminen
Tervetuloa kuulemaan, keskustelemaan ja inspiroitumaan!
Järjestäneet yhteensä 29 kansainvälistä liikkuvuutta, joista nuorisovaihtoja on 13 ja nuorisotyöntekijöiden liikkuvuuksia 16. Kansainvälisiin toimintoihimme on osallistunut yhteensä 724 nuorisotyöntekijää tai nuorta 14 eri maasta.
Rakentaneet yhdenvertaista, saavutettavaa ja hyvinvointia lisäävää kulttuurista toimintaa sekä eri-ikäisten innostavia ja yhteisöllisiä tapahtumia.
Vahvistaneet järjestön vapaaehtoisten, luottamushenkilöiden sekä työntekijöiden kiinnostusta ja osaamista kansainväliseen yhteistyöhön. Olemme jakaneet parhaita käytäntöjä mm. nuorisovaihtojen, opintomatkojen, mentoroinnin sekä teemallisten työpajojen avulla.
Lisänneet nuorten osallisuuden toteutumista ja vaikuttamisosaamista kansainvälisten kokemusten kautta, mikä tukee harrastustoiminnan kehittämistä ja tuo uusia ideoita sekä omaan yhteisöön että eurooppalaiseen yhteistyöhön.
Kehittäneet moninaisuus- ja yhdenvertaisuusosaamista eurooppalaisten kollegoiden kanssa ja luoneet turvallisempia tiloja ja oppimisympäristöjä.
Suomen Nuorisoseurat on yksi DofE -toimintaa toteuttavista organisaatioista Suomessa. The Duke of Edinburgh’s International Award (DofE) on maailmanlaajuinen ohjelma, joka innostaa 14-24-vuotiaita nuoria löytämään omat vahvuutensa ja suunnan tulevaan.
Harrastamisen- ja seuratoiminnan suunnittelijamme Minna Pasi ja Etelä-Suomen koordinaattorimme Johanna Lindstam osallistuivat DofE -toimijoiden kansainväliseen tapaamiseen Luxemburgissa, jonka tavoitteena oli verkostoitua ja saada uusia ideoita. Koolla oli DofE -ohjelman parissa työtä tekeviä Irlannista, Luxemburgista, Liettuasta ja Suomesta.
”Kouluvierailuilla tutustuimme Luxemburgin tapaan toteuttaa DofE -ohjelmaa koulutyön ohessa. DofE on nerokkaasti tuotu osaksi koulun arkea, jolloin oppilaiden on helppo lähteä suorittamaan ohjelman ensimmäistä pronssitasoa koulun työntekijän (usein opettaja tai nuorisotyöntekijä) avulla. Vapaaehtoistyö suoritetaan koulun omissa toiminnoissa esimerkiksi käymällä tutorkoulutus ja auttamalla nuorempia oppilaita vaikka matematiikassa”, Minna kuvailee.
Viikon aikana jokainen osallistujamaa piti oman työpajan valitsemastaan aiheesta. Luxemburgilaiset esittelivät omaa Mérite Jeunesse -ohjelmaansa. Ohjelmaa tehdään 36:ssa koulussa ympäri maata sekä muutamissa järjestöissä. Liettualaisten opastuksella tehtiin tarinoita näkyväksi ja saatiin hyvää oppia siitä, miten tarinoiden kautta voidaan saada omalle toiminnalle lisää näkyvyyttä ja osallistujia.
”Suomesta veimme tuliaisena Erätauko-keskustelun ja Lego-mielenosoituksen. Pienen demon avulla osoitimme, kuinka Erätaukoa (englanniksi Timeout) voi hyödyntää esimerkiksi nuorten kanssa toimiessa. Saimme työpajasta hyvää palautetta ja moni osallistuja halusikin viedä menetelmän omaan työhönsä”, Johanna kertoo.
Viikon aikana opittiin myös uusia luontomenetelmiä Luxemburgin kauniissa luonnossa. Kuva Tommi Närhi.
Vaikuttavinta matkalla oli päästä kuulemaan nuorten omia kokemuksia ja tarinoita DofE:sta. Kokemuksista välittyi DofE:n antamat mahdollisuudet kokea huikeita elämyksiä, löytää uusia ystäviä, päästä vaikuttamaan itselle tärkeisiin asioihin ja matkustaa vaikka kansainvälisen projektin myötä toiselle puolelle maailmaa.
Viikon kohokohtana joku piti prinssin, Prince Guillaume of Luxembourg, tapaamista ja joku toinen hyvää ruokaa ja syvällisiä keskusteluja. ”Kaiken kaikkiaan erittäin onnistunut viikko, josta voi ammentaa omaan työhönsä vielä monta kertaa! Yksi unelma olisi viedä joskus meidän nuoret seikkailulle Luxemburgiin tai vaikka Irlantiin”, Minna ja Johanna ideoivat.
Sosiaalista osallisuutta ja saavutettavuutta nuorten vapaa-ajan toiminnassa edistävä Erasmus+ -rahoitteinen Inclusion is On -hanke päättyy kesällä. Nuorisoseurat on ollut yksi kumppaniorganisaatioista Nuorten Akatemian hallinnoimassa hankkeessa. Nuorisotyöntekijöille, ohjaajille sekä muille nuorten vapaa-ajan toiminnan parissa työskenteleville tai vapaaehtoisille suunnatut materiaalit on nyt julkaistu!
Tiesitkö, että köyhyys- ja syrjäytymisriski koskettaa noin kolmasosaa eurooppalaisista nuorista?
Vapaa-ajan harrastukset ovat paitsi tärkeässä osassa nuorten elämää, myös keskeisessä roolissa nuorten henkilökohtaisessa kasvussa, luovuuden kehittymisessä ja sosiaalisten yhteyksien luomisessa. Osallisuuden ja yhteenkuuluvuuden tunteiden kannalta kaikenlaisille nuorille tulisi tarjota mahdollisuus osallistua erilaisiin, heidän mielenkiinnon kohteidensa mukaisiin vapaa-ajan aktiviteetteihin.
Näiden teemojen parissa toimineen Inclusion is On -hankkeen kansainvälinen päätösseminaari järjestettiin Firenzessä, Italiassa, tammikuussa 2024. Suomen päätöstilaisuus järjestettiin huhtikuussa Nuori2024-messuilla Tampereella. Seminaarissa esiteltiin hankkeen työkalupakin materiaaleja ja innovaatiomallia sekä innostettiin osallistujia oman toiminnan kehittämiseen entistä yhdenvertaisemmaksi ja saavutettavammaksi. Projekti oli myös näyttävästi esillä Nuori2024 -messuosastolla, jossa oli mahdollisuus tutustua hankkeen materiaaleihin, kuten uuteen The Doors are open for everyone -yhdenvertaisuusoppaaseen.
Tutustu materiaaleihin
Toiminnan aikana on kerätty hyviä käytäntöjä ja tuotettu menetelmiä yhdenvertaisemman ja avoimemman vapaa-ajan toiminnan kehittämiseksi. Nyt kaikki julkaisut ovat vapaasti saatavilla kenelle tahansa aiheesta kiinnostuneelle ja osiltaan sovellettavissa muihinkin aiheisiin.
Englanninkielinentyökalupakkion kokoelma hankkeen aikana koottuja tai kehitettyjä hyviä käytäntöjä, menetelmiä, työkaluja ja muita vinkkejä sosiaalisen osallisuuden edistämiseksi.
Nuorisotyötekijöiden koulutusmalli tukee työkalupaketin sisältöjen omaksumista ja käyttöönottoa: mallin avulla kuka tahansa voi järjestää oman koulutuksen työkalupaketin pääsisällöistä. Koulutusmalli on saatavilla useilla kielillä, myös suomeksi.
Innovaatiomalli on menetelmäkokonaisuus, joka tarjoaa systemaattisen lähestymistavan ongelmanratkaisuun. Mallin avulla kuka tahansa voi luoda omia työkaluja sosiaalisen osallisuuden ja saavuttavuuden edistämiseksi. Innovaatiomalli on saatavilla useilla kielillä, myös suomeksi.
Englanninkielinen Inclusion is not an illusion -podcastsarja käsittelee hankkeen kannalta keskeisimpiä teemoja ja hankkeen yhteistyökumppanit jakavat kokemuksiaan aiheesta.
Euroopan unionin rahoittama. Esitetyt näkemykset ja mielipiteet ovat ainoastaan tämän tekstin laatijoiden näkemyksiä eivätkä välttämättä vastaa Euroopan unionin tai Euroopan koulutuksen ja kulttuurin toimeenpanovirasto (EACEA) kantaa. Euroopan unioni ja EACEA eivät ole vastuussa niistä.
Suomen Nuorisoseurat hakee Erasmus+ -ohjelmasta pienimuotoista kumppanuushanketta ajalle 2024-2025, jossa painopisteenä on kansainvälisen ja monikulttuurisen paikallisen seuratoiminnan pilotointi. Haemme 3-5 seurakumppania paikallisten pilottien toteuttamiseksi hankkeessa.
Hanketta on alustettu kehittämispäällikön, hanke- ja kumppanuuspäällikön sekä meneillään olevan pienimuotoisen kumppanuushankkeen projektikoordinaattorin toimesta ja nyt etsimme paikallisia yhteistyökumppaneita hankkeen toteuttamiseksi. Yhteistyöstä mukaan lähtevät seurat saavat korvauksen nuorisoseurantalon käyttämisestä sekä yhdessä suunniteltua kansainvälistä ja monikulttuurista toimintaa talolle. Hankkeeseen osallistuminen ei maksa kumppaneille mitään.
Pienimuotoisten kumppanuushankkeiden tulee vastata seuraaviin Erasmus+ painopisteisiin:
tukevat sellaisten kohderyhmien osallistamista, joilla on muita vähemmän mahdollisuuksia
lisäävät lasten ja nuorten osallisuutta ja vaikuttamisen mahdollisuuksia
ruokkivat yhteenkuuluvuutta, muutosjoustavuutta ja kykyä sietää kriisejä
luovat yhdenvertaisen osallistumisen mahdollisuuksia, osallisuutta ja oikeudenmukaisuutta
ottaa huomioon vihreät käytännöt hankkeen toiminnassa
ottaa huomioon virtuaali- ja monimuoto-oppimisen mahdollisuudet
osallistumisen ja aktiivisen toiminnan tukeminen, yhteiskunnalliseen toimintaan, sosiaaliseen sitoutumiseen ja kansalaistoimintaan osallistumiseen mahdollistaminen
aktiivisen kansalaisuuden sekä nuorten yritteliäisyyden ja yrittäjyyden edistäminen
laadun, innovaatioiden ja nuorisotyön tunnustamisen vahvistaminen
nuorten työllistymismahdollisuuksien parantaminen
politiikan, tutkimuksen ja käytännön välisten yhteyksien vahvistaminen.
Hankkeeseen on suunniteltu palkattavaksi projektikoordinaattori, joka yhdessä paikallisten nuorisoseurojen kanssa suunnittelee seurojen tarpeista lähtevää toimintaa ja toteuttaa pilotteja yhdessä paikallisseurojen kanssa.
Kansainvälisen ja monikulttuurisen toiminnan pilotteja toteutetaan hankkeessa jokaisen yhteistyökumppanin kanssa 1-3 kappaletta. Pilottien toimintaa ei hakuvaiheessa rajata, mutta vinkkejä voidaan hakea seuran olemassa olevasta toiminnasta ja toiveista. Tavoitteena on mahdollistaa osallistuminen seurojen toimintaan myös monikulttuurisista taustoista tuleville henkilöille. Toteutusmuodot ja -tavat sovitaan yhdessä hankkeen aikana. Toiminta käynnistetään alueella yhdessä toimijoiden ja osallistujien kesken käytävällä dialogilla.
Milloin Suunniteltu hankeaika on 2024-2025, jonka aikana kunkin seuran kanssa toteutetaan 1-3 pilottia. Tarkempi aikataulutus tehdään hankkeen alkuvaiheessa.
Miksi? Hankkeen kautta järjestettävällä toiminnalla voidaan tarjota uusia toimintamahdollisuuksia sekä houkutella uusia kohderyhmiä jäseniksi ja aktiivisiksi toimijoiksi paikallisseuroihin. Lisäksi hankkeen myötä syntyy uudenlaisia verkostoja sekä paikallisesti että valtakunnallisesti, pilottiseurat verkostoituvat myös kansainvälisesti.
Mitä paikallisilta yhteistyökumppaneilta vaaditaan? Hakuvaiheessa yhteistyökumppaneiden kanssa tehdään kirjallinen sopimus yhteistyöstä. Sopimus määrittelee, että yksittäiselle seuralle ei tule taloudellisia velvoitteita hankkeesta. Jos hankerahoitusta ei saada, sopimus raukeaa. Käytännössä yhteistyösopimus tarkoittaa sitoutumista yhdessä kehitettävään toimintaan; ideointiin yhdessä jäsenten/lähiyhteisön kanssa, viestintää sekä toimipaikan löytämistä pilottitoiminnoille. Uskomme kuitenkin, että osallisuutta korostaen alusta asti yhdessä suunniteltu toiminta sitouttaa mukaan toimintaan; hankkeen pilotit suunnitellaan yhdessä mukana olevien seurojen kanssa. Hankkeen teeman luonteen vuoksi edellytämme kiinnostusta monikulttuurisen seuratoiminnan kehittämiseen! Olisi hienoa, jos kumppanilla olisi seurantalo käytettävissä toimintaa varten.
Mitä yhteistyökumppaneille tarjotaan? Yhteistyökumppanit saavat kokemuksia kansainvälisestä ja monikulttuurisesta toiminnasta, joka voi toimia näille kohderyhmille jäsenyyteen ja vapaaehtoistoimintaan sitoutumisen innostajana. Seuran omistamien tilojen käytöstä maksetaan erikseen korvaus.
Etelä-Suomen nuorisoseurojen nuoret vaikuttajat kokoontuivat viikonloppuna Lahteen ideoimaan ja suunnittelemaan millaisiin asioihin haluaisivat tulevaisuudessa vaikuttaa. Esiin nousi niin presidentin kuin ministerienkin tapaaminen, vierailu Brysselissä Eu:n pääkonttorissa sekä tutustuminen YK:n toimintaan. Vaikuttamisesta puhuttiin monelta kantilta, miten voin itse vaikuttaa esimerkiksi kulutusvalinnoilla tai miten pukeutumisella voi vaikuttaa.
“Kävimme yhteisesti läpi mitä on vaikuttaminen ja suunnittelimme ryhmissä missä asioissa voimme vaikuttaa. Tämän lisäksi tutustuimme toisiimme, nauroimme ja pelasimme mahtavia pelejä.”
Ryhmätehtävä; Mihin vaikuttamisalueisiin haluaisin tutustua
Viikonloppu oli tiivis aloituspaketti, joka jatkuu noin puolentoista vuoden ajan. Nuoria kiinnostaa niin kansalaisvaikuttaminen kuin somessa, järjestössä, politiikassa ja perinteisessä mediassa vaikuttaminen. Myös mielenosoitukseen heräsi kiinnostus osallistua. “Itselle jäi todella hyvä fiilis viikonlopusta. Sain uusia kavereita ja sain olla oma itseni.” “Kokemuksena Etelän vetelin live tapaaminen oli ihana. Opin paljon muista uusia asioita ja opin myös itsestäni viikonlopun aikana.”
Mikä on Etelän vetelät? Sen on ryhmän itse itselleen antama nimi. Nimen valinnasta suoritettiin suljettu lippuäänestys, ja samalla käytiin läpi hiukan virallisten vaalien järjestämistä.
Nuoret Nuorisoseuravaikuttajat on Erasmus+ (KA154-YOU) Youth participation activities hanke, jonka tarkoituksena on valmentaa 15-25-vuotiaita nuorisoseurojen harrastajia kansalaisyhteiskuntaan, järjestötoimintaan sekä vaikuttamiseen. Hankkeen tavoitteena on tukea alueellista ja valtakunnallista nuorten osallisuutta heitä itseään koskevassa päätöksenteossa. Tavoitteena on kasvattaa uusia nuorisoseuravaikuttajia mukaan järjestöhallintoon ja lisätä nuorten vaikuttamismahdollisuuksia järjestömme joka tasolla.
Artikkelin pääkuvassa on annettu tehtävä, jossa pohditaan, vaikuttaako pukeutuminen? Kaksi henkilöistä on menossa hautajaisiin, kaksi toimii jäätelökioskissa myyjänä. Kuvassa on myös kaksi opettajaa, kaksi palaveriin osallistujaa, kaksi henkilöä, jotka yrittävät päästä linnan juhliin ja kaksi, jotka ovat menossa ryhmäliikuntatunnille. Puvut on lainattuPukuvuokraamo Kostyymistä